Konsultointi ja koulutus

Olemme sunnitelleet ja toteuttaneet erilaisia luonto- ja ympäristökohteita sekä metsänhoitokohteita. Meidän kautta saa myös metsäsuunnitelmat ja olemassa olevien suunnitelmien päivitykset.

Olemme myös järjestäneet erilaisia pienkursseja ja näytöksiä metsätyövälineiden käytöstä ja metsätöistä.

Lisäksi meiltä saa konsultointiapua välineiden hankinnasta ja huollosta.

Konsultoimme esimerkiksi erilaisten istutusalueiden perustamisessa ja hoidoissa sekä järjestämme koulutustilaisuuksia muun muassa kasvien hoidossa ja hedelmäpuiden leikkauksissa.